27. tammikuuta 2011

Selvisinpäs!

No niin, nyt se on tehty. Kävin nimittäin vaa'alla. En kuollut, en edes saanut mitään raivareita. 91,3kg se näytti, osuin siis aika oikeeseen kun ajattelin että oon lihonut 25kg. Kaiken kaikkiaan 26,3kg mulla on liikaa painoa, mun tavote on joskus päästä vielä siihen 65kg. Laitoin tohon oikeeseen reunaan tommosen taulukon, siitä pystyy sitten seuraamaan mun edistymistä. Ensimmäinen tavoite on siis päästä 85kg. Mua pelottaa jotenkin ihan hirveesti, mitä jos mä epäonnistun ja lihoan vaan lihoamistani? Mun itseluottamuskin on ihan nollissa, kyllä mä tiedän että mun pitäis laihduttaa ja mulla on kyl motivaatiotakin mutta silti joku pieni paholainen mun pään sisällä sanoo että ei sun tarvii laihduttaa, ja turhaan edes yrität kun et kuitenkaan tuu onnistumaan. En tiedä miten saisin sen äänen vaimenemaan. Ehkä mun pitää vaan näyttää sille että mä oon nyt päättänyt laihtua ja mun päätös myös pitää!

Oon 166cm eli kohtuullisen lyhyt, joten toi suuri kilomäärä myös näkyy mussa. Eniten se näkyy lantion alueella. Mulla on aina kaikki kilot pakkautunut lantion alueelle mutta nyt niitä löytyy myös mahasta. Nyt viime aikoina oon saanut myös semmosia ihanuuksia nimeltään raskausarvet. Ottaa tosi paljon päähän kun mahan alue on niitä täynnä, enkä edes ole raskaana. No, kyllä ne ajan myötä vaalenee (toivottavasti).

Nyt on pakko mennä tekemään koulujuttuja, plääh.... Nehän olisi pitänyt olla jo valmiina alkuviikosta mutta yllätysyllätys, ne on vieläkin tekemättä! Ja oishan ihan hyvä alottaa jo pian lukemaan kirjotuksiinkin... Noooh, kyllä tässä on vielä aikaa! ;)

Ei kommentteja: